Koronaepidemia – Seksiä ämpärit päässä?

20.03.2020, by Sami Tuunainen

Koronaepidemia – Seksiä ämpärit päässä?

Olemme kaikki täysin uuden tilanteen edessä, kun koko maailmassa on koronaepidemia, virustauti, joka tarttuu helposti pisaratartuntana. Tämä vaikuttaa meihin kaikkiin ja myös seksielämäämme ainakin niiltä osin, kun se koskee satunnaisten seksipartnereiden deittailua.

Suomessa on otettu käyttöön valmiuslaki, jonka nojalla kansalaisten ja Suomessa oleskelevien toimintaa, liikkumista ja tapaamisia rajoitetaan. Näillä rajoitustoimilla koronatartuntojen määrää pyritään sekä vähentämään että epidemiaa hidastamaan. Tärkeintä on suojella vanhuksia ja riskiryhmiin kuuluvia, joille koronatartunta voi olla erittäin vaarallinen. Suurimmalle osalla tämä virustauti ei ole vaarallinen ja usea meistä sairastaisi tai sairastaa sen lievänä kotona leväten. Jokainen meistä voi kuitenkin omalla järkevällä toiminnalla ehkäistä ja hidastaa viruksen leviämistä, jotta saisimme ikäihmisemme pysymään terveenä ja terveydenhuollossa riittäisi terveenä olevaa henkilökuntaa hoitamaan niitä, jotka hoitoa tarvitsevat.

Mites tämä vaikuttaa homojen elämään?

Suomessa on kielletty mm. yli 10 hengen kokoontumiset. Tätä kieltoa voi tulkita monella tapaa, mutta tärkein asia tässä kiellossa on tuo uusien tartuntojen ehkäiseminen ja koronavirustartunnan hidastaminen. Kunnalliset ja julkiset tapaamispaikat on suljettu ja samaa suositellaan myös kaupallisille toimijoille. Monet baarit, yökerhot, ravintolat ja kuntoilupaikat ovat myös sulkeneet ovensa. Euroopassa monet maat ovat sulkeneet myös kaikki videopaikat, seksiklubit ja -saunat, mikä tässä tilanteessa on erittäin järkevää. Koronavirus tarttuu ihmiskontaktissa, joten jokainen kontakti, joka voidaan jättää tekemättä vähentää riskiä koronaviruksen tarttumiselle eteenpäin.

Seksiä ei tarvitse koronaepidemian takia lopettaa edes sinkkujen, tai ei nyt ainakaan vielä tämän hetkisten rajoitusten mukaan, mutta kannattaa ottaa huomioon tartuntariskit ja riskit koronaviruksen leviämiselle. Koronavirus tarttuu pisaratartuntana, käsien välityksellä ja jopa pinnoilta. Seksissä koronalta ei oikein voi suojautua, jos partneri on koronaviruksen kantaja. Siispä ei ainakaan lähdetä seksitreffeille tai millekään treffeille tai kotoa minnekään silloin, jos tuntuu että on yhtään kipeä olo. Noudatetaan myös kahden viikon karanteeniohjeita, jos on saapunut ulkomailta tai joku lähipiiristä tai kontakteista on saanut koronatartunnan. Kannattaa myös miettiä missä ja kenen kanssa seksiä harrastaa ja onko tässä epidemiatilanteessa järkevää lähteä paikkoihin, missä seksiä harrastetaan porukalla, esim. videopaikkoihin ja saunoihin.

Sympatiat on myös kaikkien meille palveluja tuottavien yrittäjien puolella, tämä on taloudellisesti todella raskasta aikaa kaikille yrittäjille. Tässä tilanteessa, kun kyse voi jossain vaiheessa olla jonkun meidän läheisen ihmisen elämästä ja kuolemasta, niin jokainen varmaan ymmärtää, että nämä rajoitukset ovat kuitenkin välttämättömiä.

Vietetään korkeintaan aikaa kotioloissa frendin tai muutaman frendin kanssa, esim. tuttujen kumppaneiden ja seksipartnereiden kanssa. Suositushan on jo tällä hetkellä, että kaikkia ylimääräisiä kontakteja ja liikkumista pitää välttää ja hallituksella on mahdollisuus vielä kiristää toimia esim. asettamalla ulkonaliikkumiskieltoja, jos suosituksia ei noudeta.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta ja jos sairastumme flunssan kaltaisiin oireisiin (mm. kurkkukipu, kuume, nuha, yskä, hengitysvaikeudet, lihassärky) ilmoitetaan niistä kumppaneille, joita olemme tavanneet edellisinä päivinä, että he voivat ottaa oman tartuntariskinsä huomioon ja välttää uusia kontakteja.

Seuraavat viikot ja jopa kuukaudet tulevat olemaan piinaavia ja hyvin poikkeuksellisia. Kerrankin voi kannustaa, että somessa saa olla ja pidetään ensisijaisesti yhteyttä toisiimme mobiililaitteillamme. Nyt ne kaikista parhaat peppukuvat vaan kehiin #sendnudes !!! Joo ja pornon katsominen on sallittua, jopa suotavaa. Voihan sitä kokeilla myös videopuheluseksiä, sitä modernia versiota entisajan läähätykselle puhelimessa. Muistetaan myös ulkoilla, mutta pidetään turvavälit kanssa kulkijoihin. Pestään käsiä ahkerasti! Tsemppiä kaikille!

Huomioittahan, että tämä teksti on kirjoitettu aikana, jolloin hallitus on kieltänyt vain yli 10 hengen kokoontumiset ja että yli 70 vuotiaiden ja riskiryhmiin kuuluvien tulee pysyä kotona. Monet muut rajoitukset ovat suosituksia, joita pyydetään noudattamaan. Mikäli liikkumistamme ja toimintaamme rajoitetaan kielloilla lisää, niin silloin tietenkin noudatamme niitä.

Me selviämme tästäkin! Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!

Lie lisää: Tietoa koronaepidemian aikana -infopaketistamme

Haluatko lukea lisää tästä aiheesta?