Varaa aika Hiv-testiin
Hiv-tukikeskuksen toimipisteisiin Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Turussa on mahdollisuus varata aika maksuttomaan ja nimettömään hiv-vasta-ainetestiin. Hiv-tukikeskuksessa tehtävä hiv-testi on pikatesti, joka tehdään sormenpäästä otetusta veripisarasta. Vastauksen saa näytteenoton yhteydessä noin 15 minuutissa. Testiin voi hakeutua, kun mahdollisesta tartuntatilanteesta on kulunut kolme kuukautta.
Hiv-tukikeskuksen hiv-testin yhteydessä voi keskustella kaikista mieltä askarruttavista hiviin ja aidsiin liittyvistä asioista, kuten tartunnan pelosta ja tartunnalta suojautumisesta. Jos asiakkaalla todetaan hiv-tartunta, on hänellä mahdollisuus saada tukea ja neuvontaa Hiv-tukikeskuksesta.
Testiin pääsyä odotellessa tulee muistaa turvallinen seksi.
Hiv-vasta-ainetestauksia tehdään Hiv-tukikeskuksen toimipisteissä Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Testiin pääsee varaamalla ajan Hiv-tukikeskuksen neuvontanumerosta 0207 465 705. Numerossa päivystetään maanantaista perjantaihin klo 10.00-15.30.
Hiv-tukikeskuksen testauspaikkakunnat ja -ajat:
HELSINKI
Unioninkatu 45 K
Testaus ajanvarauksella, pääsääntöisesti joko viikon tiistai ja torstai
Testaus ilman ajanvarausta (Hiv CheckPoint) homo- ja bimiehille kerran kuukaudessa torstaisin. CheckPoint ajat täältä.
OULU
Isokatu 45 A 14
Testaus vain ajanvarauksella.
Testaus pääsääntöisesti joka toinen viikko.
TURKU
Yliopistonkatu 24 A 14
Testaus vain ajanvarauksella.
Testaus pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.
TAMPERE
Aleksanterinkatu 29 A 29
Testaus vain ajanvarauksella.
Testaus pääsääntöisesti joka toinen viikko.
Muita paikkoja, minne voi hakeutua hiv-testiin
- Suomen Punaisen Ristin Pluspisteissä (maksuton ja nimetön)
- Terveysneuvontapisteissä (maksuton ja nimetön)
- Pro-tukipisteessä (maksuton ja nimetön palvelu seksi – ja erotiikka alalla työskenteleville)
- Terveyskeskuksissa (maksuton)
- Sukupuolitautien poliklinikoilla (maksuton)
- Ppiskelijaterveydenhuollossa (maksuton)
- Yksityisillä lääkäriasemilla