Klamydia
Klamydian aiheuttaa bakteeri, joka yleensä saa aikaan ongelmia virtsaputkessa, joskus myös peräsuolessa ja kurkussa. Klamydia voi tarttua suojaamattomassa suu- tai anaaliseksissä, peräaukkoa nuolemalla tai sormien kautta esimerkiksi peräaukosta silmiin.
Klamydian oireina saattaa esiintyä 7-14 vuorokauden kuluttua tartunnasta esimerkiksi vuotoa virtsaputkesta, kirvelyä virtsatessa ja kipua kiveksissä. Usein klamydia on kuitenkin täysin oireeton.
Klamydiatartunta voidaan todeta virtsanäytteestä tai ottamalla näyte pumpulitikulla nielusta tai peräsuolesta. Testitilanteessa on tärkeää kertoa, millaista seksiä on ollut, jotta testi otetaan oikeasta paikasta. Testiin kannattaa hakeutua vasta, kun tartuntahetkestä on kulunut vähintään viikko. Tulos valmistuu muutamassa päivässä.
Klamydian hoitoon käytetään antibiootteja joko kerta-annoksena tai viikon kuurina.