Herpes
Huuli- ja genitaali- eli sukuelinherpeksen aiheuttavat kaksi toisiaan muistuttavaa virusta. Genitaaliherpes voi tarttua suuseksin kautta huuliin ja huuliherpes vastaavasti sukuelimiin. Huuliherpeksen kantajia on noin 80 % ja genitaaliherpeksen kantajia noin 20–30 % aikuisväestöstä. Herpes voi tarttua suojaamattoman suu- tai anaaliseksin kautta, peräaukkoa nuolemalla, tyydyttämällä käsin toisen penistä tai sormeilemalla peräaukkoa, jossa on herpesrakkula.
Herpeksen oireena voi olla pieni, punoittava ja kutiava läiskä, minkä jälkeen siihen ilmestyy pieniä nesterakkuloita, jotka puhjettuaan jättävät jälkeensä kutiavia ja kivuliaita haavaumia. Joskus oireina saattaa esiintyä lisäksi kuumetta ja imusolmukkeiden arkuutta. Suurin osa herpeksen kantajista on täysin oireettomia. Tartuntavaara on suurin rakkuloiden alkuvaiheessa, ja se pienenee haavaumien parantuessa.
Rakkulat voidaan yleensä todeta paljaalla silmällä. Diagnoosin varmentamiseksi rakkulasta voidaan ottaa näyte. Herpeksestä täysin parantavaa lääkettä ei ole vielä olemassa. Oireita voidaan kuitenkin helpottaa ja niiden kestoa lyhentää eri lääkkeillä.