Hiv-tukikeskus on nyt Hivpoint – Hivpointin testauksessa ennätysmäärä uusia hiv-tartuntoja

02.01.2017

Lokakuussa 30-vuotisjuhliaan viettänyt Hiv-tukikeskus (entinen Aids-tukikeskus) on toimintansa aikana todistanut historiallisia mullistuksia, joita toimiva hiv-lääkitys on tuonut tullessaan. Hiv on muuttunut kuolemantuomiosta krooniseksi sairaudeksi, jonka kanssa voi elää täysipainoista ja oireetonta elämää. Viimeisimmät tutkimustulokset todistavat, että hiv ei tartu seksissä ilman kondomia, jos hiv-tartunnan saanut on toimivalla lääkityksellä. Muuttuvassa toimintaympäristössä myös Hiv-tukikeskuksen toiminta on saanut uusia muotoja. Tähän liittyen Hiv-tukikeskus muuttaa nimensä Hivpointiksi ja julkaisee organisaation uuden visuaalisen ilmeen 2.1.2017.
– Toimintamme painopiste on nykyisin ennaltaehkäisyssä ja vaikuttamistyössä. Hivpoint on hiviin liittyvän tiedon ja asiantuntijuuden kohtaamispiste. Olemme muun muassa merkittävä hiv-testauspalveluiden kehittäjä Suomessa. Hivpoint-nimi kuvaa myös paremmin toimintaamme kansainvälistyvässä Suomessa, toteaa Hiv-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Keronen.

Hivpointin testeissä löydetään tehokkaasti merkittävä osa Suomen hiv-tartunnoista.

Hivpointin testauspalveluissa on viimeisten vuosien aikana tehty vahvaa tulosta. Testauksessa löydettyjen positiivisten tulosten määrä on kolminkertaistunut. Homo- ja bimiesten uusista tartunnoista yli kolmasosa todetaan Hivpointissa, vaikka testejä tehdään vain n. 1% kaikista Suomen hiv-testeistä. Homo- ja bimiesten tartunnat todetaan keskimäärin vuoden sisällä tartuntahetkestä, kun muissa terveyspalveluissa taudin toteamiseen johtava testi otetaan keskimäärin vasta 3-4 vuoden kuluttua tartunnasta. Hivpointin homo- ja bimiehille, maahanmuuttajille sekä matkailijoille kohdennetun matalan kynnyksen testaustoiminnan avulla edistetään jatkossakin hiv-tartuntojen varhaista toteamista Suomessa. Sen avulla ennaltaehkäistään uusia tartuntoja ja mahdollistetaan tartunnan saaneiden hoidon onnistuminen.

Vuonna 2017 Hivpoint toteuttaa yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa projektin, jossa tuodaan luotettavat hiv-kotitestit Suomen markkinoille. Kohdennetuista testauspalveluista maahanmuuttajille suunnattu Walk in hiv-pikatestaus laajenee viikoittaiseksi palveluksi Helsingissä. Homo- ja bimiehille suunnattu CHECKPOINT-palvelu vahvistaa toimintaansa Helsingin lisäksi Tampereen ja Oulun toimipisteissä sekä liikkuvan testausauton palveluilla. Lisäksi Hivpointin Turvallisesti Thaimaassa! -kampanjaa jatketaan Pattayalla, jossa matkailijoita ohjataan hivin ennaltaehkäisyssä ja testauksessa. Lue lisää Hivpointin toiminnasta uudistuneilta nettisivuilta: www.hivpoint.fi

Haluatko lukea lisää tästä aiheesta?