19.5.2017

Tartuntavaara?

Kysymys

Varmuuden vuoksi: onko tartuntavaaraa, lähinnä pelkään tippuria, klamydiaa ja kuppaa. Käytin maksullista miespalvelua. Ensin minua lyötiin kasvoille kalulla ja nuolimme toistemme vartta, ei terskaa. Otin myös pallit suuhun. Sitten 69 kondomit päällä, minä laukesin, toinen ei. Lopussa hän työnsi pari sormea peräaukkooni. Pitääkö mennä testeihin? Testautanko muuta kun suun? Olenko voinut tartuttaa kumppanin, olemme vain pussailleet sen jälkeen, emme edes suudelleet?

Vastaus

Hei! Kuvailemassasi tilanteessa ei ole seksitaudin tarttumisriskiä. Peniksen vartta tai kiveksiä nuolemalla ei mikään seksitauti voi tarttua, sillä ne tarttuvat ainoastaan eritteiden ja limakalvojen ollessa kosketuksissa. Limakalvoa peniksessä on ainoastaan terskan ja virtsaputken alueella. Muuten teillä on ollut kondomi käytössä, mikä on suojannut tartunnoilta. Sormien työntämisessä peräaukkoon ei ole riskiä. Tämän seksitilanteen perusteella sinun ei siis tarvitse hakeutua seksitautitesteihin, etkä ole voinut tartuttaa kumppaniasi.