13.5.2013

Laukeaminen kasvoille

Kysymys

Hei.

Ensiksi haluan kovasti kiittää teitä tästä sivustosta, sillä olen saanut paljon hyödyllistä tietoa HIVistä, sekä muista seksitaudeista. Olen muuttanut omaa seksikäyttäytymistäni riskittömämpään ja terveellisempään suuntaan.

Minua kuitenkin kiinnostaa se, että aina, kun puhutaan riskitapahtumista, lähes missään ei mainita mahdollisista riskeistä koskien kasvoille laukeamista. Minä en esimerkiksi enää ota suihin, vaan tyydytän toisen muilla keinoin. Riskitapahtumani koskeekin edellistä kertaa, jossa toinen osapuoli laukesi vahingossa kohti kasvojani. Hän ei siis tarkoituksella näin tehnyt, vaan spermaa lensi hyvin vähän (ehkä muutama tippa?) mm. yläluomeeni, mahdollisesti myös alaluomeen. Koska tiedän, että sperma silmässä kirvelee kovin, uskon, ettei spermaa joutunut silmääni, mutta tästä en voi olla varma. Voidaanko tässä tapauksessa puhua REHELLISESTÄ riskitapahtumasta, vai voinko ottaa rauhallisesti?

Kiitokset jo etukäteen.

Vastaus

Hei. Suuret kiitokset palautteestasi, mukavaa, että olet kokenut saaneesi tietoa sivuiltamme! Hiv ei tartu ihon kautta, joten kasvoille laukeaminen ei riski hivin sihteen, kuten ei myöskään muiden seksitautien suhteen. Mikäli eritettä pääsee silmän verkkokalvolle, on mahdollisuus saada tippurin tai klamydian aiheuttama silmätulehdus. Hiv-riski silmään tulleesta roiskeesta on hyvin pieni, eikä silmän kautta tapahtuneita hiv-tartuntoja ole raportoitu Suomessa.